
HISTORIIKKI
Ruosniemen
hanurit perustettiin 29.2.1984. Alkuun lähdettiin
kokeilumielellä
oppivatko
aikuiset soittamaan nuoteista. Ensimmäiset soittajat aloittivat
ihan
alusta.
Mukana toiminnassa on vielä kolme
perustajajäsentä: Antti Lehtola, Kirsti
Lehtola ja Tauno Vuorinen.
Ohjaajana oli alusta alkaen musiikin
harrastaja
Antti Lehtola.
Ryhmä
kasvoi ja esiintymispyyntöjä alkoi tulla. Joka syksy aloitti
opiskelun uudet
soittajat ja taas lähdettiin alkuun aakkosista, joten soittajat
piti jakaa
alkeis- ja
jatkoryhmään. Kun jatkoryhmä kehittyi, tuli kynnys
siirtyä
alkeisryhmästä jatko-
ryhmään liian korkeaksi. Näin ollen piti perustaa
vielä
väliryhmä. Siitä alkaen
Ruosniemen hanureista on löytynyt kaikille halukkaille
sopiva ryhmä. Vuonna 1986
Ruosniemen hanurit hyväksyttiin
Porin kaupungin
Työväenopiston opintopiiriksi.
Ruosniemen hanurien ikärakenne on ollut vuosien aikana
5-vuotiaasta 80-vuoti-
aaseen. Niinpä kerhossa onkin aina ollut seuraa kaiken
ikäisille. Nuoret soittajat
ovat aina olleet kerhon erikoisessa suojeluksessa. Heitä onkin
ollut hyvin mukana
koko toiminnan ajan. Kaikki halukkaat nuoret on myös
valmennettu kilpailuihin ko-
keilemaan siipiensä kantavuutta. Nuoret taiturit ovatkin
onnistuneet tiukassa
kilpailutilanteessa hyvin. Tuloksena on useita kymmeniä mitaleja
valtakunnan tason
kilpailuissa. Kun joka syksy aloitti 10-20 uutta soittajaa opiskelun
alusta, niin Ruos-
niemen hanurit kasvoivat ollen suurimmillaan yli 100 soittajaa kolmessa
ryhmässä.
Ruosniemen hanurit ovat soittaneet aina siellä, missä on
soittajia tarvittu. Niinpä
olemmekin päässeet soittamaan lähes kaikkiin
mahdollisiin paikkoihin, tupailloista
televisioon jne.
Toiminnan jatkuessa Ruosniemen hanurit rekisteröitiin yhdistykseksi
v. 1993. Puheenjohtajana on alusta alkaen toiminut Väinö Virtanen. Ruosniemen
hanurit ry on Suomen
Harmonikkaliiton jäsenkerho.
Ruosniemen hanurit on tätä
ennen tehnyt kaksi äänitettä:
”Ruosniemen hanurit 10
vuotta” v. 1993 ja ”Voinko
tulla luoksesi” v. 1997. Ruosniemen hanurit sai Porin
kaupungin
Kulttuurilautakunnan vuosittain myöntämän
tunnustuksen v. 1996 ja
valtakunnallisen
tunnustuksen Sata-Häme
Soi -juhlilla Ikaalisissa v. 1998. Tähän
asti kerhoa
ohjasi Antti Lehtola yksin. Sitten
saatiin avuksi kerhon omista
riveistä varajohtajaksi noussut Satu Salmenaho.
Vuonna 2001 tehtiin Ruosniemen hanureissa sukupolven vaihdos. Antti
Lehtola halusi
siirtää tehtäviä nuoremmille. Tilalle saatiin
harmonikansoiton opettaja Arja Selin,
joka
ryhtyi johtamaan jatkoryhmää. Varajohtajana jatkoi Satu
Salmenaho. Sukupolvenvaihdos
sujui erittäin hyvin. Arja totesikin kerhon
rakentuneen kestävälle pohjalle, josta voi
hyvin jatkaa eteenpäin. Tavoitteena on ollut
kerhon tason edelleen nostaminen ja nuo-
rien soittajien tukeminen. Antin tehtäväksi
jäi uusien soittajien kouluttaminen sekä
Arjan ja Sadun työn tukeminen.
Kolmas äänite "Ruosniemen hanurit 20-vuotta"
julkaistiin 7.3.2004 pidetyssä 20-
vuotisjuhlakonsertissa. Juhlakonsertti meni loistavasti. Konsertin
huipennukseksi Antti
Lehtolalle myönnettiin tasavallan presidentti Tarja Halosen
myöntämä director
musices -
arvonimi pitkäaikaisesta ja ansioituneesta
työstä musiikin parissa.
Syksyllä 2004 Antti Lehtola siirtyi rivisoittajaksi
jatkoryhmään pitkäjänteisen ja kunni-
oitettavan työsaran jälkeen. Suurkiitokset Antille!
Alkeisryhmän ohjaajaksi saatiin musiikin
harrastaja
Ismo Niinisalo. Satu Salmenaho aloitti väliryhmän ohjaajana jatkaen samalla jat-
koryhmän varajohtajana. Arja Selin jatkoi kerhon taiteellisena
johtajana ja jatkoryhmän oh-
jaajana.
Ruosniemen hanurit järjesti
19.5.2007 Porissa, Ruosniemen koululla yhdessä Suomen Har-
monikkaliiton kanssa Harmonikkaorkesterien
ja -yhtyeiden SM-kilpailut. Kilpailuun
osallistui yhteensä 21 kerhoa ympäri Suomea. Harmonikkaorkesterisarjassa
kilpaili 12 orkesteria ja harmonikkayhtyesarjassa
9 yhtyettä. Ruosniemen hanurien jatkoryhmä osallistui Harmonikkaorkesteri sarjaan sijoittuen
hienosti neljänneksi. Ruosniemen hanurien nuorten kvartetti osallistui harmonikkayhtyesarjaan. He sijoittuivat
viidenneksi. Nuorten kvartetissa soittivat Timo Hautamäki, Julia Heino, Saara Savolainen ja Karoliina Virta. Koko SM-kilpailupäivä
sujui todella hienosti ja osallistujat ja järjestäjät olivat päivään tyytyväisiä.
Kesällä 2007 Satu
Salmenaho aloitti uutena Ruosniemen hanurien taiteellisena johtajana.
Satu aloitti syksyllä 2007 sekä jatko- että väliryhmien ohjaajana. Arja
Selin jättäytyi pois Ruosniemen hanureista oltuaan jatkoryhmänvetäjänä ja taiteellisena johtajana 7
vuotta, 2000-2007. Myös alkeisryhmän vetäjä vaihtui keväällä 2007, kun Ismo
Niinisalo luovutti tehtävän jatkajalleen. Marjo Reponen (o.s. Sulonen) aloitti alkeisryhmän uutena ohjaajana syksyllä 2007.
Antti Lehtola ja Arja Selin